Art washes away from the soul the dust of everyday life
Tein nämä tehtävät nettisivuille, koska nettisivut ovat paras mahdollinen alusta tuoda esiin asioita. Myös nettisivujen suunnittelu on puuhaa jossa yhdistyy luovuus, näkemys ja tekninen osaaminen ja näin ollen nämä sivut ovat myös yksi osa tehtävää.
Nettivujen tekemisessä pitää ottaa huomioon monia asioita, jotta kokonaisuus olisi mahdollisimman hyvä, kaunis, toimiva ja tietysti käyttäjäystävällinen. Sen lisäksi sivujen tulee toimia teknisesti hyvin eli sivujen tulee olla nopeat ja toimia hyvin myös kännyköissä.
Ihminen – Kulttuuri – Ympäristö
Kyseisessä videossa käsitellään kulttuuria, ympäristöä ja ihmistä. Tein tämän videon itse alusta loppuun. Kirjoitin tekstin ja puhuin sen (paitsi alussa olevan englanninkielisen puheen), tein musiikin ja editoin videon.
Videon ideana on tuoda esille asioita ja kehityksen tuomaa tyhjyyttä. Nykyaikana asiat muuttuvat niin nopeasti eikä välttämättä parempaan suuntaan. Orwellilainen ja Huxleylainen dystopia näyttää päivä päivältä yhä todennäköisemmältä, eikä suurin osa ihmisistä sellaista halua. Tarkoituksena on myös tuoda esille miten tärkeää ihmisille on vapaus ja ihmiskontaktit. Idea lähti ihan tästä tehtävästä ja tämmöinen siitä sitten tuli.
Prosessi lähti fiiliksestä, joka johti visioon. Tämän vision pohjalta kirjoitin tekstin ja lähdin tekemään siihen sopivaa musiikkia ja kuvamaailmaa. Kuten aina, prosessi kestää oman aikansa ja sitä tulee muuteltua niin kauan kuin se näyttää ja tuntuu hyvältä. Prosessi kesti noin viikon. Tein musiikin Pro Tools-softalla ja videon editoin Adobe Premiere-ohjelmalla. Sopivat videoclipit etsin eri alustoilta, joista voi ladata ja käyttää materiaalia.
Tässä multimediassa yhdistyy musiikki, luova kirjoittaminen, äänenkäyttö, graafinen suunnittelu ja editointi.
Kallio
Yllä yksi aiemmin tekemistäni multimedioista, jonka tein itse alusta loppuun. Otin kuvat, kirjoitin tekstin, tein musiikin ja editoin videon. Video on leikkimielinen “mainos”Kalliosta. Puhujana amerikkalainen Steve, jonka kanssa teen välillä yhteistyötä.
Suomalaisia Kulttuuriympäristöjä
Tällä videolla esitellään 3 suomalaista kulttuuriympäristöä.
Aulangon Luonnonsuojelualue
Suomenlinna
Merihaka
Tein esittelyn näistä kohteista, koska olen niissä itse käynyt useasti ja ne ovat omasta mielestäni mielenkiintoisia paikkoja. Jokainen paikka on varsin persoonallinen ja mieleenpainuva. Tein itse videon ja kirjoitin ja puhuin tekstin. Käytin omia valokuviani ja tein myös taustamusiikin.
Ääniraidalla kuuluu taustalla kohteesta riippuen siihen sopivaa äänimaailmaa. Aulangossa pöllöjä ja lintuja, Suomenlinnassa meren ja lokkien ääniä ja Merihaassa etäisesti kaupungin ääniä.